tiistai 4. huhtikuuta 2017

Kaikille toimiva kotikaupunki

Kaikille toimiva kotikaupunki

(Julkaistu KSML mielipidepalstalla 20.3.2017)

Meillä kaikilla on ikään tai sosiaaliseen asemaan katsomatta oikeus turvalliseen ja toimivaan asuinympäristöön. Itse rakennusalan yrittäjänä ja alan koulutuksen omaavana näen valtavan potentiaalin kehittää Jyväskylää ja sen toimintaa oman alani näkökulmasta. 

Kaupungin maankäyttöpolitiikan avulla voimme määritellä minkälaisia, minkäkokoisia, minkä näköisiä ja jopa minkälaisella asukasrakenteella olevia asuinalueita haluamme muodostaa eri puolelle kaupunkia. Kaavoittamalla asuinalueita vastaamaan tulevaisuuden tarpeita turvaamme palveluiden riittävyyden tai vastaavasti säilyvyyden eri alueilla. Otetaan huomioon ikääntyvä väestö, heidän tulevaisuuden asuntotarve, ja pyritään pitämään ikärakenne alueilla mahdollisimman tasaisena. Huomioidaan lapsiperheet, jotka tarvitsevat kouluja ja päiväkoteja. 

Entä sitten Jyväskylän keskusta? Keskustan vetovoima asuinalueena on säilynyt ja etenkin sijoittajien suosiossa ovat keskustan pienet asunnot. Eikö keskustassa voisi hyödyntää jo olemassa olevia kiinteistöjä, joiden käyttö esim. toimistoina tai vastaavina on lakannut ja nyt ovat tyhjillään, ja mietitään kuka niiden ylläpitokustannuksista vastaa. Tarkastetaan alueen vanhat kaavat ja mietitään uusiksi voisiko rakennusten käyttötarkoitusta muuttaa asunnoiksi vastaamaan nykyhetken ja tulevaisuuden asuntotarvetta? Samalla saisimme eheytettyä keskusta-alueen rakennusten ilmettä kunnostamalla vanhoja arvokiinteistöjä ja antamalla niille uuden elämän mahdollisesti uusien jyväskyläläisten kotina. Joidenkin rakennusten yhteyteen saisi varmasti myös uusia toimitiloja pienelle yritystoiminnan harjoittamiselle. 

Kaupungin kaavoituksella on siis suuri merkitys koko Jyväskylän toiminnalle, missä asutaan ja miten, missä työskennellään ja missä vietetään eläkepäiviä ja minkälaisessa ympäristössä. Näihin asioihin on nyt mahdollisuus vaikuttaa antamalla äänesi kuntavaaleissa! 

Reetta Nummelin

Rakennusalan Yrittäjä Kuntavaaliehdokas Jyväskylä (kokoomus) 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti