maanantai 3. huhtikuuta 2017

Jyväskylästä edelläkävijä hävikkiruoan hyödyntämisessä

Jyväskylästä edelläkävijä hävikkiruoan hyödyntämisessä

Suomessa heitetään vuosittain pois 400-500 miljoonaa kiloa syömäkelpoista ruokaa. Tämä jätteeksi päätyvä, turhaan valmistettu ruoka on rasite sekä ympäristöllemme että taloudelle.
Luonnonvarakeskuksen mukaan eniten ruokahävikkiä syntyy kotitalouksissa, mutta myös jokaisessa muussa ruokaketjun vaiheessa. Esimerkiksi ravintoloille hävikki tarkoittaa merkittäviä taloudellisia menetyksiä. 

Omassa lounasravintolassamme olemme jo pitkään pyrkineet löytämään ratkaisuja ruokahävikin pienentämiseen. Jo nyt esimerkiksi digitaalisilla alustoilla toimivat palvelut tarjoavat ongelmaan uusia ratkaisuja. 
   
Jyväskylän kaupunginvaltuusto käsitteli kokouksessaan 27.3.2017 aloitetta ruokahävikkiin liittyen. Myös EU-parlamentti on käsitellyt ns. kiertotalouspakettia, jonka yhtenä tavoitteena on ruokahävikin pienentäminen puoleen nykyisestä vuoteen 2030 mennessä. Tämä voisi mielestäni tarjota paikan eturintamassa sekä mahdollistaa uusia liiketoimintamahdollisuuksia resurssiviisaudestaan tunnetulle Jyväskylälle. 

Pidimme 27.3.2017 MEP Henna Virkkusen kanssa keskustelutilaisuuden, jossa käsittelimme EU:n asettamia tavoitteita ruokahävikin pienentämiseksi sekä jo nyt esimerkiksi meillä käytössä olevia toimintatapoja, kuten palvelua jonka kautta ylijäämäruoan voi myydä asiakkaille mobiiliapplikaation kautta.  

Kuten Luonnonvarakeskuskin on todennut, niin parhaimmillaan hävikistä ja sivuvirroista voidaan synnyttää uusia tuotteita ja uutta liiketoimintaa.Tähän meidän kannattaa Jyväskylässäkin tarttua. Ruokahävikkiä emme voi täysin poistaa, joten pyritään tekemään hävikistä resurssi liiketoiminnalle. 

Meidän tulee rohkaista yrityksiä hyödyntämään tarjolla olevia keinoja sekä etsimään uusia ideoita syömäkelpoisen ja syömäkelvottoman ruokahävikin hyödyntämiseksi. Olkaamme Jyväskylässä eturintamassa myös tässä.

Anna-Maija Itäranta

Alkuperäinen kirjoitus julkaistu Keskisuomalaisessa 30.3.2017

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti