maanantai 29. elokuuta 2016

Onko työn tekemisen muodolla väliä?

Suomi elää työstä. Mielekästä työtä tekevä ihminen on onnellisempi, luo itselleen hyvinvointia ja jaksaa uskoa huomiseen. Työtä meillä riittää, mutta työn tekemisen muotoja pitää vain tarkastella uudesta näkökulmasta.

Meidän ei pidä enää vastakkain asetella työllistämistä ja työn tekemistä muilla tavoilla. Ihmisten työnsaantimahdollisuuksien vuoksi myös itsensä työllistäminen on yhä tärkeämpi toimintamalli tehdä töitä.  Työtä voi tehdä yrittäjänä, yhtiössä, yhdistyksessä, osuuskunnassa ja työntekijänä. Kaikki työ on yhtälailla arvokasta tekijälle sekä yhteiskunnallemme.

Itsensätyöllistäminen on siis tehtävä helpommaksi: vähemmän byrokratiaa ja parempi sosiaaliturva, suoja pahan päivän varalle. Tällä hetkellä yrittäjäksi alkanut putoaa käytännössä kokonaan pois sosiaaliturvasta, mutta siitäkin huolimatta hän haluaa yrittää ja tehdä työtä! Sosiaaliturvaa olisi oltava etenkin taloudellisesti heikkoina aikoina tai muina hetkinä, joita elämässä väistämättä toisinaan tulee, pyytämättä ja yllättäen.
Mantra työllistämiseen kannustamisesta ei auta, kun kannustimet ovat onnettomia ja nykyinen AY-lainsäädäntö järkyttävän kankea tämän hetken maailmaan nähden. Emme elää enää teollisuusyhteiskunnassa.

YT-neuvotteluiden tuloksena syntynyttä massatyöttömyyttä tulisi purkaa helpottamalla mikroyrittäjyyttä, itsensä työllistämistä. Työtä olisi tarjolla, mutta pienyritykset eivät uskalla työllistää.

Yrittäjyyden onnistumisen mitta ei saisi olla vain se, kuinka paljon yritys pystyy työllistämään ihmisiä. Ikään kuin työllistäminen olisi ainoa oleellinen asia yhteiskunnassamme. Yrityksen tärkein tehtävä on tehdä voittoa ja siksi myös menestyvä yksinyrittäjä on aarre yhteiskunnalle. Oleellisempaa lienee työn tekeminen ja itsensä sekä perheensä elättäminen ja sitä kautta verojen maksaminen.

Työllistämisen ja mikroyrittäjyyden vastakkainasettelun aika on ohi.

Myös ne pirunpienet yritykset joskus kasvavat kun edellytykset ovat kunnossa ja lisäksi verkottuneet yksinyrittäjät työllistävät toinen toisiaan ja antavat näin toisilleen työtä.

Me kuljemme kohti yhteiskuntaa, jossa itsensä työllistäminen yrittäjänä on yhä useammalle arkipäivää. Työtä voi siis tehdä monella tavalla, kun vain tulemme pois laatikoistamme ja ajattelemme samat asiat uudella tavalla rohkeasti. Työllistäviä yrityksiäkin tarvitaan, niitä on ja tulee olemaan, mutta vastakkainasettelu näille kahdelle vaihtoehdolle on nähdäkseni täysin turhaa.  Jokaiselle, jolla on halua tehdä, tulee antaa vapaus tehdä.

Annetaan siis kaikille vapaus tehdä ja ansaita, maksaa veroja ja olla onnellinen. Ilman tarpeetonta, kallista ja kankeaa byrokratiaa!

Sanna Jylänki, 
yrittäjä, yrittäjäaktiivi 
 
Kirjoittaja on yrityssparraaja, yrittäjä yrityksessään Redesan Oy:ssä. Sanna on aktiivinen toimija monessa roolissa. Hän istuu Jyväskylän kaupungin rakennus- ja ympäristölautakunnassa sekä ympäristö- ja terveysjaostossa. Lisäksi hän toimii Jyväskylän Seudun Yrittäjä Kokoomuksen hallituksessa sekä monessa muussa yhdistyksessä aktiivina. Sannan erityiosaamisalue on yrittäjyys, etenkin yksinyrittäjyys.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti