torstai 29. tammikuuta 2015

Mahdollisuus Jyväskylän lukiolaisille


Jyväskylän koulutuskuntayhtymä on uudistanut lukiokoulutusta viime vuosina tarjotakseen parempaa ja laadukkaampaa koulutusta opiskelijoille. Lukiokoulutuksen valtionosuuksiin tehdyt leikkaukset ovat aiheuttaneet sen, että olemme joutuneet tekemään isoja talouden tasapainottamistoimenpiteitä mm. verkkoratkaisuilla. Viimeisimpänä ratkaisuna johtokunta päätti lakkauttaa Tikkakosken toimipisteen.

Vaikka Tikkakosken lukiotoimipiste jouduttiin lakkauttamaan taloussyistä on huomioitava myös muita asioita. Päätöksen perustana on tarjota opiskelijoille parhaat mahdolliset edellytykset tasokkaaseen lukiokoulutukseen ja monipuoliseen kurssitarjontaan. Lähilukiota tärkeämpää on varmistaa kaikille opiskelijoille riittävästi ohjausta ja kontaktiopetusta opettajan johdolla. Jos lukio-opetus olisi säilytetty Tikkakoskella, olisi kontaktiopetuksesta jouduttu leikkaamaan kolmasosa pois ja toteuttamaan loput kurssit täysin itsenäisenä opiskeluna. Opetushenkilökunnan olisi ollut mahdotonta saada riittäviä opetustunteja ja opetuksen tavoitteiden toteutuminen olisi ollut todella vaikeaa. Se olisi ollut sekä opettajien että nuorten kannalta huono ratkaisu.

Tikkakosken lukio on houkutellut opiskelijoita ilmailulinjalla, joka on erityinen kokonaisuus Jyväskylän lukiokoulutuksessa. Ilmailulinjan jatkuminen Lyseon lukiossa on tärkeää eikä etäisyys yhteistyökumppaneihin Tikkakoskella ole este sen toteutumiselle. Samaa mieltä olivat antamissaan lausunnoissa myös Tikkakosken toimipisteen kehittämisen ohjausryhmän ilmailujaos ja lukiojaos sekä Jyväskylän kaupunki.

Lukiokoulutuksen vetovoimaisuus on Jyväskylässä hyvä. Tämä näkyi jo tehdyssä koehaussa, kun Tikkakosken nuoristakin valtaosa hakeutui keskustan lukioihin. Vain muutama nuori olisi halunnut lukioon omalle kylälle. Ilmailulinjan opiskelijat tulevat muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta Jyväskylän ulkopuolelta. Opiskelun siirtyminen Tikkakoskelta Jyväskylän keskustaan tekee ilmailulinjasta vetovoimaisemman ja uskomme, että sillä on uusi parempi tulevaisuus osana keskustan lukioita.

Lukiokoulutuksen valtionosuuksien leikkaukset jatkuvat tänä ja ensi vuonna ja niihin joudutaan varautumaan. Kaupunkimme lukiokoulutus on silti edelleen hyvä mahdollisuus saada tarvittavat lähtötiedot jatko-opiskeluun ja syventävien ja soveltavien kurssien suorittaminen kontaktiopetuksessa oman suunnitelman mukaisesti onnistuu. Lukioiden opettajat, rehtorit ja koko henkilöstö on tehnyt tämän suhteen erinomaisen hyvää työtä jatkuvan paineen alaisena. Iso kiitos jaksamisesta ja opetuksen hyvästä tasosta heille.

Tikkakosken lukiotoimipisteen lakkautuspäätös teki kipeää. Päätöksentekijöinä tehtävämme on kuitenkin varmistaa, että lukiokoulutus on jatkossakin mahdollisuus kaikille lukiolaisillemme. Nuoret ovat tulevaisuuden tekijöitä, jotka ansaitsevat parhaan mahdollisen koulutuksen tason ja kurssitarjonnan kaupungissamme.


Lukioliikelaitoksen johtokunnan jäsenet (kok.)
Caius Forsberg
Veera Ylimaunu
Katja Isomöttönen