maanantai 22. lokakuuta 2012

Keinoja talouden tasapainottamiseen

Julkisen sektorin tehokkuus on tärkeää kansakunnan elintason ja kansainvälisen kilpailun kannalta. Tehokkuus on säästeliäisyyttä ja eettisyyttä. Tehottomuus on tuhlausta. Elinkeinoelämän pohjan pitäisi olla vankka niin Jyväskylässä, seudullisesti kuin koko Suomessa.

Julkinen velka on saatava pienemmäksi, että säästäjien säästöt ohjautuvat yrityksille investointeihin, eikä julkiselle sektorille velaksi. Velkakierre tulee maksettavaksi tuleville sukupolville. Velanmäärän kasvaessa myös korko kasvaa. Yksityisen sektorin investoinnit vähentyvät ja koko kansantalouden kasvu hidastuu.

Tuottavuuden kasvu on hyvinvoinnin synnyttäjä. Julkisella sektorilla tuottavuutta on vaikea mitata. Se ei ole työtahdin kiristämistä, vaan oikeiden toimintatapojen löytämistä. Tehostaminen ei tuo enää merkittävää hyötyä, vaan osaaminen, tieto ja innovaatiot sekä sitoutuminen ja motivaatio. Elintason nousu perustuu työn tuottavuuden kasvuun; teknologiseen kehitykseen ja paremmin toimiviin organisaatioihin. Tuottavuus kasvaa, kun työntekijä kehittyy työssään. Inhimillinen pääoma kohottaa tuottavuutta, tehokkuutta ja laatua.

Osaamispääoman kehittäminen on avain kaupungin menojen hillitsemiseen. Johtamisella on iso merkitys ja henkilöstövoimavarojen johtamisella erityinen merkitys. Esimerkiksi sosiaali- ja terveyspalveluiden henkilöstön osaamispääomasta on käytössä vain 60 %. Tuottavuuden kasvua saadaan koulutuksen avulla osaamista kehittämällä. Lisäksi sitä saadaan johtamista ja ohjausjärjestelmää kehittämällä. Henkilöstön osalta tuottavuutta saadaan työhyvinvointiin panostamisella.

Tehokkuuteen ja tuottavuuteen voi vaikuttaa ohjattavuudesta ja muunneltavuudesta. Ohjattavuus tarkoittaa suoraa päätäntävaltaa, jota tällä hetkellä ei ole kuntainliittoihin. Muunneltavuus tarkoittaa suurien yksiköiden rinnalla myös pieniä, esim. lukioita.

Hyvinvointivaltio on taloudellisesti tehokkain tapa järjestää palveluita ja sosiaalivakuuksia. Hyvinvointipalvelut ja niiden taso tulisi määritellä. Palveluihin käytetään yhä enemmän rahaa, mutta niiden taso laskee. Palvelutuotantoa pitäisi tehostaa, täydentää yksityisillä palveluilla ja palvelusetelien käyttöä tulisi lisätä. Elintason noustessa julkisilta palveluilta vaaditaan parempaa laatua. Toisaalta yhä suurempi osa työllisistä tuottaa julkisia palveluita, joka on huono asia kansantalouden kokonaistuottavuuden kannalta. Se nostaa veroastetta, huonontaa edelleen palveluita ja heikentää sosiaaliturvaa. Tuottavuuden kasvu julkisella sektorilla on hyvinvointivaltion edellytys.

Kuntien välillä on suuria tuottavuuseroja. Toimintatapoja tulisi vertailla, hyvistä ja huonoista kokemuksista oppia. Palvelujen tarvitsevuus tulisi tutkia. Julkisilla palveluilla on myös ylikäyttöä, siksi pitäisi rajata julkisen ja yksityisen sektorin, kotitalouksien ja kolmannen sektorin tehtävät ja roolit.

Kunnissa uudistukset ovat olleet hitaita ja kankeita, sillä halutaan säilyä vanhassa. Kuntiin pitäisi valita uudistushalukkaita luottamus- ja virkamiehiä. Hallinnon uudistaminen, myös kunnallishallinnon, on tulevaisuuden kysymys. Parlamentarismia voisi käyttää myös kunnissa. Vastuu nykyisellään on hämärtynyt ja päätökset ovat puoluepoliittisia, myös julkisuushakuisia. Enemmistöhallituksen jäsenellä olisi yksin vastuu itsellä tehtävien ja päätöksen tasapuolisuudesta ja oikeudenmukaisuudesta. Lisäksi päätöksenteko nopeutuisi. Nykyisin ilmenee myös liian aikaista konsensuksen tavoittelua. Asioista ja päätöksistä tulisi keskustella. Tehottomuus ja resurssien tuhlaus on hallinnon korruptiota. Hierarkia ja turha byrokratia pitäisi kitkeä pois.

Henkilöstön eduissa tulisi vertailla yksityisen sektorin ja kunnan työntekijöitä, jotta työntekijöitä kohdeltaisiin tasavertaisesti, esim. työsuhdeturvan osalta. Tällä hetkellä julkisella sektorilla saadaan samaa palkkaa riippumatta työn laadusta. Työntekijöitä tulisi kannustaa aineettoman ja aineellisen palkitsemisen avulla innovatiivisuuteen, yrittäjämäiseen työotteeseen, luovuuteen ja arjen kekseliäisyyteen.

Kilpailu on avaintekijä. Ihmiset valinnanmahdollisuus tulisi taata kaikenikäisenä, myös vanhusten hoitonsa osalta. Yksityisiä yrittäjiä palvelujen tuottajiksi ja palvelusetelin monipuolisempi käyttö mahdollistaa valinnan. Valinnanvapaus myös paikkakunnasta, jotta voisi olla lähellä omaisia tai ystäviä, tulisi taata vanhuskohtaisella valtionavustuksella. Eri hoitomuotoja tulisi kehittää ja valinnanmahdollisuuksia eri aikoina. Kaksikanavainen rahoitusjärjestelmä tulisi purkaa, sillä nyt Kela kuntouttaa ja kunta sairaanhoitaa. Tämä järjestelmä lisää kuluja ja myös pahoinvointia.

Terveydenhuollossa hoitojen vaikuttavuuden arviointia ja hoitotulosten odotusarvoa tulisi kehittää. Halvan ja kalliin hoidon välillä suhteessa hyötyyn on arvioitava ja asetettava jonkinlaisia raja-arvoja. Sairaaloille tulisi maksaa tuotetusta terveydestä, terveyshyödyn ja siihen käytetyn panosten suhteesta. Tällä hetkellä voi esiintyä ”ylihoitamista” ja ”tempuista” maksamista, jonka säästöt kohdistuvat aina ja vain perusterveydenhuoltoon.

Terveydenhuollon ongelmana on tuotantotaloudellinen osaamattomuus, sillä isojen yksiköiden johtamiseen tarvitaan vahvaa osaamista. Jäykistä ja hierarkkisista päätöksentekojärjestelmää tulisi keventää, myös ammattikuntien tarkat rajat ovat tuottavuuden este. Oppia voisi ottaa yksityisiltä yrityksiltä, esim. Mehiläisen johtajana aloitti KTM Vesa Ekroos ja Laastarissa arvostetaan sairaanhoitajan osaamista. Työaikojen joustot ja yksilöllisesti räätälöidyt työajat takaavat ammattilaiset jatkossa myös julkisella sektorilla. Tutkimuksen mukaan hyvin koulutettu keskiluokka käyttäytyy kuin Länsi-Euroopassa, lyhentämällä työaikaa osa-aikaiseksi ja osavuotiseksi.

Talouden ja toiminnan kehittäminen vaatii innovatiivisuutta, ennakointia ja jatkuvaa kehittämistä. Kuntien henkilöstön ja luottamushenkilöstön osaamista kehittämällä saadaan sellaista pääomaa, että tulevaisuuden haasteisiin pystytään vastaamaan.


Merja Hautakangas,
kunnallisvaaliehdokas
Kok.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti