maanantai 24. syyskuuta 2012

Mediatiedote: Valtuuston enemmistö Valtuustosopimuksen takana

Mediatiedote Jyväskylä, 24.9.2012
Julkaisuvapaa välittömästi

Valtuuston enemmistö Valtuustosopimuksen takana

Kokoomus, Keskusta, Vihreät, Kristillisdemokraatit ja Perussuomalaiset olisivat olleet valmiit allekirjoittamaan valtuustosopimuksen, mutta koska kaikki vasemmistopuolueet jäävät pois, edellytykset valtuustosopimuksen allekirjoittamiseksi raukeavat.

Allekirjoittaneet valtuustoryhmät näkevät asian niin, että vastuu Jyväskylän taloudesta ja sen tasapainottamisesta tulee olla kaikilla, mutta erityisesti suurimpien valtuustoryhmien tulee kantaa vastuunsa. Sdp oli neuvotteluissa mukana allekirjoitusajankohtaan saakka. Kaupunkilaisten on hyvä tietää millä vakavuudella eri puolueet suhtautuvat kaupungin kiristyvään taloustilanteeseen.

Valtuustosopimus oli neuvoteltu sellaiseksi, että se olisi luonut lähtökohdan pitkän aikavälin taloussuunnittelulle ja ryhmien väliselle yhteistyölle. Uusi valtuusto olisi halutessaan myös arvioinut sopimusta vuosittain. Kautensa päättävä valtuusto olisi määrittänyt suunnan ja antanut vahvan viestin nykyisen valtuuston yhteisestä tahtotilasta kaupungin talouden tervehdyttämiseen, mutta taannut uudelle syksyn vaaleissa valittavalle valtuustolle tarvittavat vaikutusmahdollisuudet.

Kokoomuksen valtuustoryhmä
Jaakko Selin, 0400 778 779

Keskustan valtuustoryhmä
Jari Colliander, 050 553 8494

Vihreiden valtuustoryhmä
Raija Sipinen , 0400 647 437

Kristillisdemokraattien valtuustoryhmä
Meri Lumela, 050 554 7167

Perussuomalaisten valtuustoryhmä
Minna Mäkinen, 044 070 8338

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti