tiistai 27. maaliskuuta 2012

Tule mukaan NYT vaikuttamaan yhteisissä asioissa!

Syksyllä käydään kunnallisvaalit. Jyväskylässä valitaan 67 kaupunginvaltuutettua ja lisäksi liuta muita luottamushenkilöitä. Jotta voi tulla valituksi, on lähdettävä ehdokkaaksi kunnallisvaaleissa! Kokoomus toivottaa tervetulleeksi henkilöt, jotka ovat kiinnostuneet yhteiskunnallisesta vaikuttamisesta ja jotka voivat sitoutua kokoomuksen arvoihin.

Kokoomuslaiseen ajattelun mukaan yhteiskunnalliset päätökset koostuvat kahdesta elementistä, tosiasioista ja arvoista. Tosiasia on, että Jyväskylässä talous on saatava tasapainoon, jotta voimme pitää lupaukset hoivasta ja huolenpidosta kasvavalle lapsi- ja vanhusväestölle.

Kokoomuslaiset arvot - sivistys, kannustavuus, suvaitsevaisuus ja välittäminen - ovat nyt tärkeämpiä kuin koskaan. Tarvitaan rohkeutta ja viisautta uudistaa niitä rakenteita, jotka eivät pitkällä tähtäimellä palvele ketään. Esimerkiksi työllisyyden hoitoon tarvitaan uusia ajatuksia ja tapoja toimia. Kuntien yhdistymisestä alkanut ja edelleen jatkuva organisaation muutos on niin ikään välttämätön. Organisaatiota on edelleen madallettava ja siirrettävä resursseja turhasta väliportaikosta opetukseen, hoivaan ja tekemiseen.

Oheisella lomakkeella voit välittää tietoa itsestäsi ja kiinnostuksestasi luottamustyötä kohtaan. Voit myös ottaa suoraan yhteyttä allekirjoittaneeseen. Nyt ei ole aika pistää päätä pensaaseen, sinua tarvitaan!




Pia Nyman
Kirjoittaja on kokoomuksen kunnallisjärjestön ja valtuustoryhmän sihteeri

Yhteystiedot: 044-202 2222,  pia.nyman@kokoomusjkl.fi

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti