keskiviikko 18. tammikuuta 2012

Vieraskynä OP Niskanen: Presidentinvaalien loppuhuipennus

Presidentinvaalin loppuhuipennus on edessä. Sauli Niinistön valinnan varmistamiseksi on tehty hartiavoimin töitä. On ollut jälleen kerran ilo katsella miten positiivisella ja sitoutuneella otteella järjestöväki ja vapaaehtoiset ovat urakoineet. Voi hyvällä omallatunnolla sanoa, että Saulilla ja apunaan näissä vaaleissa ylivoimaisesti paras vaalikone. Ja siitä hänen lisäkseen me kaikki voimme olla ylpeitä!

On uumoiltu, että presidentti saattaa olla selvillä jo sunnuntaina 22. tammikuuta. Todennäköisempää kuitenkin on, että vaaleissa käydään toinen kierros ja vaalin lopputulos on selvillä vasta reilun kahden viikon päästä. Suorassa henkilövaalissa käy usein näin, vaikka mukana olisikin ylivoimainen ennakkosuosikki. Kansa kaipaa draamaa ja jännitystä ja eritoten sitä janoaa media. Myös tämä vaihtoehto sopii meille, olemme siihen valmistautuneet ja valmiita.

Kuuden vuoden takaiseen verrattuna me olemme nyt haastettuina ja se tekee tilanteesta erilaisen. Gallupjohdossa on riskinsä. Siinä alkaa liian helposti odottamaan lopputuloksen valmistumista ja varmistelemaan. Yllätyksen siemen itää tässä kuten viime vaalista voimme muistaa.

Nyt ei pidä jäädä varmistelemaan ja odottamaan vaalipäivää vaan hoidetaan homma asenteella ja tsempillä loppuun saakka. Viime kerralla se jäi aivan hitusen päähän, nyt urheilutermein poika on otettavissa kotiin.

Meitä kaikkia tarvitaan. Pidetään huolta, että kaikki esitteet tulevat jaetuiksi, kaikki kahvilavuorot täytetyiksi. Varmistetaan, että kaikkien epätietoisten äänestäjien kysymyksiin vastataan ja jokainen meitä kohtaan esitetty väärä väite korjataan. Tehdään töitä positiivisella asenteella ja tehdään kaikki se mitä tehtävissä on. Sen jälkeen voimme hyvillä mielin antaa kansalaisten tehdä valintansa.

Jaksamista vaalityöhön!

OP Niskanen
toiminnanjohtaja
olli-pekka.niskanen@kokoomus.fi

 Kirjoittaja on Keski-Suomen kokoomuksen toiminnanjohtaja.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti